Säihke-leiri pärähti käyntiin keskiviikkoiltana Hangon hiekkarannalla

Tämän kesän suurimman partioleirin avajaisissa 2600 uusmaalaista partiolaista tanssi Säihke bandin tahtiin. Koko porukka saatiin liikkeelle myös alaleirien välisessä kilpailussa.

Ilmassa leijui ison leirin tuntu, kun leiriporteilla odoteltiin tovi ennen siirtymistä avajaisiin alaleireittäin tarkasti aikataulussa.

Kuuden alaleirin yhteensä 2600 eri-ikäkausien partiolaista täytti Hangon Syndalenin harjoitusalueen hiekkarannan. Uudenmaan partiolaisten piirileirillä on vieraita myös muualta Suomesta ja ulkomailta, kaukaisimmat Australiasta.

58 uusmaalaisen ja parinkymmenen muun lippukunnan liput muodostivat komean rivistön rantaviivaan ilta-auringossa.

Ohjelmalava on rakennettu kokonaan veden päälle. Säihkyvät valot ja savukoneet sekä upeat nuoret juontajat Aleksi Niemelä, Tuomas Hyry ja Peter Conner pitivät tunnelmaa yllä kahdella kielellä.

Leirin omat näyttelijät vetivät viihdyttävän sketsin, jossa esiintyivät muun muassa eräjorma Jorma, ensimmäisellä partioleirillään oleva Pirkko, Lissu sekä miehinen mies Miko, joka ei naisia pelännyt. Juonen edetessä lämpenivät useammankin parin välit, ja farssiksihan se meinaisi mennä.

Kaikki 2600 leiriläistä saatiin liikahtamaan, kun alaleirit kisasivat johtajaparien johdolla suorittamalla saalistetuista ilmapalloista löytyviä tehtäviä: alaleirien huudot, kyykyt, vilkutukset ja hypyt piti koko alaleirin suorittaa mahdollisimman nopeasti. Voiton vei oranssi Hehku-alaleiri.

Avajaisten musiikista vastasi Emilia "Emi" Virlander ja Säihke band sekä taustatanssijat, joilla asu vaihtui joka kappaleessa. Biisilistalla oli niin Heilutaan, Vadelmavene ja Boom Kah. Eriväriset leirihuivit heiluivat komeasti ja muitakin muuveja nähtiin.

Kuultiinpa lopuksi myös ihan oikea partiolaulu BP-spirit. Partiofiilis sydämessä leiriläiset suuntasivat omiin leirilippukuntiin iltapalalle ja yöpuulle.

 

Teksti: Minna Elo
Kuvat: Mari Lehtisalo