Ohjelmapuistot

Säihkeellä on kuusi ohjelmapuistoa.

Tivoli


Tämä on kutsu hauskanpitoon, sillä mitä olisikaan Säihke ilman säihkyvää Tivolia! Tivoli kutkuttelee kaikkia aistejasi kokonaisvaltaisesti. Luvassa on ainakin värien ilotulitusta, yltiömakeita herkkuja, karusellia ja pellejä.

Tivolin ohjelma rakentuu alaleirien ympärille ja sen ohjelma on sekä leirilippukuntien että Tivolin henkilökunnan loihtimaa. Kulje oman alaleirisi alueella yhdessä ryhmäsi kanssa ja osallistu mahdollisimman moneen tekemiseen! Mukaan tarvitset vesipullon, päähineen, rohkeutta sekä reippautta!

Sirkus


Sirkus Simmaplumps on tullut kaupunkiin!

Simmaplumps on kylällinen taiteilijoita ja esiintyjiä. Nyt he toivottavat teidät tervetulleeksi seuraansa!

Mutta voi ei! Sirkusmusiikki on varastettu ja akrobaattimme ei pysty esiintymään ilman musiikkia. Parrakas varas on yön aikana levitellyt ryöstösaaliinsa - sirkustirehtöörin musiikkimasiinan palaset, ympäri sirkusta!

Tehtävänne on kerätä palaset takaisin. Kyläläiset, joita löytyy sirkustirehtööristä huonomuistiseen ennustajaan ja veitsenheittäjään keräilevät mielellään erilaisia esineitä. Kannattaa kysyä heiltä lisätietoja. Tervetuloa etsimään kadonneita koneen osia ja tutustumaan vaikka raitapaitaiseen ilmapallokauppiaaseen.

Seikkailupuisto


Seikkailupuistossa haastat itsesi ja kaverisi erilaisissa huimissa aktiviteeteissa! Voitte esimerkiksi kilpailla esteradalla, kiipeilyseinällä, pukkitaistelussa sekä kurottaa korkeuksiin korikiipeilyn muodossa.

Seikkailupuistossa liikutaan oman ryhmän ja johtajan kanssa, suorittaen päivän aikana 3-4 eri pistettä ohjeistuksen mukaisesti. Puiston aktiviteeteissa on paikan päällä kuvaus siitä, mille ikäkaudelle aktiviteetti on suunnattu.

Mukaan seikkailupuistoon leiriläiset tarvitsevat vesipullon, päähineen, kunnon jalkineet, (samoajat: muistiinpanovälineet)

Saattaja tarvitsee mukaan omat ea-tarvikkeet, vesipullo, kunnon jalkineet, muistiinpanovälineet, paperia ja kynä sekä mahdollista odottelutilannetta varten pari leikkiä takataskuun.

Vesipuisto


Vesipuistossa sudenpennut pääsevät muun muassa laskemaan vesiliukumäkeä ja kilpailemaan hiekkalinnan rakentamistaidoillaan uimisen ja vesileikkien lisäksi. Seikkailijat puolestaan pääsevät melomaan, laskemaan vesiliukumäkeä ja kokeilemaan rantalentopalloa. Tarpojille Vesipuisto tarjoaa mahdollisuuden SUP-lautailuun, melomiseen ja uimiseen. Kaikille ikäkausille löytyy myös muuta hauskaa puuhaa puistosta!

Mukaan vesipuistoon tarvitset uimapuvun (pue jo etukäteen päälle), uimalasit, kevyet päällysvaatteet, joiden kastuminen merivedessä ei haittaa, sandaalit tai lipokkaat sekä pyyhkeen.

Sudenpennuilla ja seikkailijoilla tulee vesipuistossa mukana olla saattajat. Kaikissa ikäkausissa ryhmien sisällä pitää ennen puistoon saapumista muodostaa uimaparit, joiden tehtävänä on pitää huoli omasta paristaan ohjelmassa. Ohjelmaa on sekä ikäkausille yhteistä että erillistä, tästä kerrotaan puistoon saavuttaessa vielä tarkemmin.

Suomi100


Miltä näyttää 100-vuotias Suomi? Suomi100-ohjelmapuistossa pääset antamaan luovuudellesi vallan linnunpönttöjen rakentamisen, jättikankaalle maalaamisen ja perinneruoan valmistamisen parissa. Puistossa pääset myös testaamaan tietämystäsi Suomesta ja haastamaan leiritovereitasi hyppäämällä mukaan ihmiskokoiseen Trivial Pursuit-lautapeliin!

Suomi100-ohjelmapuisto on tarkoitettu kaikille ikäkausille ja puistoon pääset osallistumaan alkuleirin aikana omalle alaleirillesi sovittuna kellonaikana 13.,14. ja 15.7. Ohjelmapuistossa kierretään eri aktiviteettipisteitä oman leirilippukunnan kanssa. Leirilippukunnan sisällä tulisi muodostaa myös 6 ryhmää, joiden kanssa toimitte suurimmassa osassa aktiviteettipisteitä. Jokaisen ryhmän olisi hyvä sisältää partiolaisia eri ikäkausilta, jotta ryhmä voi jakaa tietoa ja taitoa keskenään.

Mukaan tarvitset oman pensselin tai siveltimen, ruokailuvälineet, vesipullon, reippaan mielen säänmukaisen varustuksen. Suomi100-ohjelmapuiston teema huipentuu lauantaina 15.7 vietettävään Suomi100-iltajuhlaan, jossa pääsemme myös ihailemaan ohjelmapuistossa luomiamme tuotoksia. Tervetuloa seikkailemaan Suomi100-ohjelmapuistoon!